Minä ja uneni.

Whoaa! Helsinki, täältä tullaan!! Täällä junalla matkustaessa on luppoaikaa riittämiin, joten näen sen oivana tilaisuutena kirjoittaa jotain tähän blogiin ja hyvällä omatunnolla. ;) Joo, kuten mä kerroin jossakin aiemmassa postauksessani, et oon läpäissyt Fulbright Centerin stipendiohjelman ensimmäisen karsintavaiheen (apurahahakemus + pari englanninkielistä esseettä + pari suosituskirjettä + Gallaudetin hyväksymiskirje + ylioppilastutkinnon todistus + yliopiston opintorekisteriote + tietoja Gallaudetin lukukausimaksuista ja muista maksuista + jotain muuta höpöhöpö tärkeetä) ja nyt minut kutsuttiin seuraavaan vaiheeseen eli haastatteluun! :) Jännittää!!

Eikä mun jännitystä auttanut yhtään se, et mä näin unta siitä haastattelusta viime perjantain ja lauantain välisenä yönä. Siinä unessa kaikki meni pieleen pahimmalla mahdollisella tavalla!! :P Unessani mä saavuin paikalle hyvissä ajoin. Siellä paikan päällä joku random työntekijä esitteli koko toimiston mulle ja neuvoi mua odottamaan aulassa. Sanoi, että haastattelun alettua mä voisn mennä itse sieltä suoraan  7.kerrokseen, missä haastattelu olisi. Nyt jälkeen päin mä kyl ihmettelen, et miksi juuri tuo 7. kerros? :D heh. Kehotuksesta menin hissin viereen odottamaan ja aloin myös odottaa tulkin saapumista. Mut kun haastattelun piti alkaa, tulkkia ei näkynyt vieläkään missään! Niinpä päätin mennä haastatteluun ilman tulkkia, mutta en jotenkin päässyt hissillä 7.kerrokseen, vaan hissi pysähtyi aina sitä edelliseen tai seuraavaan kerrokseen. Ei auttanut, vaikka olisin painanut miten monta kertaa 7.kerroksen nappulaa. Menin paniikkiin ja mietin, että en todellakaan voi missata tuota haastattelua!!

Unessani mä kuitenkin tulin siihen tulokseen, et tulkki on syypää koko juttuun ja siihen, miksen pääse 7.kerrokseen. (jep, tosi loogista...mutta unten maailmassa kaikki on mahdollista! :D) Mietin, että ehkä mun pitäisi sitten odottaa tulkkia vielä ja mennä sen kanssa haastatteluun, kuten olisi ollut tarkoitus tapahtua. Niinpä menin takaisin aulaan ja katsoin, et tulkki ei ollut vieläkään tullut. Silloin olin jo 10min myöhässä. Haastattelu kestäisi siis vain 30 minuuttia. Menin paniikkiin ja juoksentelin ympäri aulaa ja etsin koko ajan tulkkia, mutten löytänyt.. Niinpä päätin mennä ulos. Ajattelin, et tulkki ehkä saapui vasta ja on yhä parkkialueella, mutta ketään ei näkynyt missään. Kävelin tietä eteenpäin ja huomasin, et tulkin auto pysähtyi sinne tien varrelle kaukana rakennuksesta. Sit tulkki nousi autosta. Enkä voinut uskoa näkemääni: tulkilla oli vain turkoosit bikinit päällään! Ja oli todella, todella ruskettunut.. Tulkki vain väläytti häikäisevän hymyn ja tervehti iloisesti... :D En muista kysyinkö unessani, et miksei tulkki pukeutunu tai mikä olisi ollu tulkin vastaus siihen...

Meninkin sitten tulkin kanssa yrittämään hissiä uudelleen. Mutta hissi ei edellenkään pysähtynyt oikeaan kerrokseen ja olin ihan että apuvaa, ei voi olla totta!!! Olin jo jotain 20 minuuttia myöhässä! Mut onneksi parin uusintayrityksen jälkeen onnistuttiin vihdoin pysähtymään oikeaan kerrokseen. En enää muista miten itse haastattelu sujui. Mut mä muistan sen, että haastattelijat olivat ihan WTF, kun näkivät tulkin ja mä olin kuolla myötähäpeään. :D

Elikkä näillä fiiliksillä mennään huomisen haastatteluun...;) Pitäkää paljon peukkuja!! <3

<3:llä Olga

P.S. Voi ei, en oikein osaa hillitä itseäni!:P Kalpis-karkkikauppa Jyväskylän matkakeskuksessa on niiin vaarallinen!! Junaa odotellessa on aina tylsää ja siinä samalla on tosi vaikeaa vastustaa ja olla piipahtamatta tuossa petollisen houkuttelevassa pikkupuodissa.. Ta´daa! olet yhtäkkiä 7 euroa köyhempi ja järjettömän iso karkkipussi on laukussasi..voi ei..:( No, nyt sä Nepa saat (mä pakotan) sit luvan syödä ainakin puolen tuosta pussista!!! ;)