Apuva!! Nyt se tässä tuli!
Ensimmäinen postaus! Heh. Olen aina sanonu, etten ikinä perusta omaa blogia ja
ettei musta ole kirjoittajaksi. Mutta miten nyt kävikään. Joo tiedän, tiedän,
mitä ajattelet: Samaa ovat sanoneet kaikki blogikirjoittajat heidän ekassa
postauksessaan. :D heh.
Joo, mä siiis päätin vihdoin ja vihdoin perustaa tämän
blogin pystyyn, kun sain tällaisen tekstin mun sähköiseen postiin:
Nyt mua alkaa jännittämään
hirmusti!! Vaikka olen päättänyt lähteväni Gallaudetiin jo viime elokuussa,
vasta nyt kaikki valkeni: mä taidan olla lähdössä ihan oikeasti. Siis jos mä
vaan saan apurahoja. Mutta silti joka kerta, kun olen ottamassa seuraavan
askeleen, mahanpohjassani alkaa lennellä kaikennäköisiä perhosia. :D Kun
selailin ensimmäistä kertaa Gallaudetin WWW-sivuja päätökseni jälkeen. Kun
juttelin Gallaudetissa vuoden opiskelleen kaverini kanssa. Kun otin ensimmäistä kertaa yhteyttä Gallaudetin vierailevien opiskelijoiden yhteyshenkilöön. Kun
täytin Gallaudetin IVSP-ohjelman hakemuslomakkeita. Kun laitoin ensimmäinen
apurahahakemukseni menemään. Mutta nyt tuli se kauan odotettu hyväksymiskirje! Takaraivooni
iski valtava, julma totuus: mä oon menossa! Mitä jos Rikua ja kaikkia
ystäviä tulee kova ikävä, etten selviydy?? Tämä on sittenkin huono idea!! Miten
ehdin sanoa heipat rakkailleni, jos alkaa olla hirmu kiire jo nyt?? En
olisi osannut odottaa näitä fiiliksiä.. Luulisi, että hyppisin ilosta tästä
hyväksymiskirjeestä, mutta kun ei! :D
Nyt muutamien päivien päästä, kun
olen ehtinyt sisäistää ja sulatella kaikkea tätä, taidan olla innoissani
koko tästä. Jee! Samalla kypsyi myös päätökseni perustaa tään blogin pystyyn.
Saa nähdä kirjoittelenko tästä lähtien yhtä ahkerasti. ;) Oon ajatellut, että
koska oon aina ollut huono kirjoittamaan päiväkirjaa, ja haluan muistella tätä
elämäntaipalettani myös vuosien päästä, niin miksen kokeilisi blogia jonkinlaisena
päiväkirjanani, jospa se toimii.. ;) saa nähdä miten tässä käy!
<3:llä Olga
<3:llä Olga

Whoa! Aivan upea juttu! Ennen lähtöä tuntuu pahimmalta ja silloin itkee isoimmat itkut, mutta kun on paikan päällä, ei enää tunnu missään! Ja jälkeenpäin voi sanoa, että on tehnyt jotain elämässään ;) Tästä tulee suuri seikkailu, johon kannattaa sukeltaa pää edespäin! :) Lycka till!
VastaaPoistaApuva! :D Mut kiitoksia! Sulta saa sit hyvää vertaistukea! ;)
PoistaLIKE! Mutta sua tulee ikävä! Murr <3
VastaaPoista<3!! Suakin tulee ikävä, ehdottomasti.
Poista